Merenkulku on varsin kauan ollut merkittävä elinkeino Pohjanmaalla. Jo varhainen talonpoikaispurjehdus toi alueen väestölle työtä ja toimeentuloa, niin veneenveistämöillä ja laivanrakennustelakoilla kuin itse laivoissakin. Talonpojat myivät laivanrakentajille puutavaraa ja saivat siitä kaivattua lisäansiota. Merenkulku tarjosi parempia myyntikanavia maataloustuotteille ja puutavaralle, ja varustamotoiminta vaurastutti aluetta. Suurimpien satamien yhteyteen perustettiin kaupunkeja, jotka lähtivät kasvamaan ja kukoistamaan. 

Pohjanmaan merenkulun kultakauden voidaan katsoa alkaneen tapulipakon lakkauttamisen myötä vuonna 1765. Alueen kaupungit saivat silloin ruveta käymään ulkomaankauppaa suoraan. Mahtavat porvarisperheet löivät leimansa kaupunkielämään, politiikkaan ja muotiin. Maaseudulla väki poltti tervaa ja sahasi puutavaraa, alueen tärkeimpiä vientituotteita. Pohjanmaan laivanrakennustelakoilla rakennettiin isoja valtamerilaivoja, ja moni suurtilallinen osti niistä osuuksia. Varustamotoiminta ei kuitenkaan ollut järin turvallinen sijoituskohde. Varustamon konkurssi ajoi ihmisiä kodeistaan, ja merenkulkualan hiipuminen 1800-luvun lopulla oli osasyynä Pohjanmaalla koettuun suureen maastamuuttoaaltoon. 

Pohjanmaa on ollut ja on edelleenkin tärkeä alue kansainväliselle merenkululle. Kun tuotteita voitiin viedä ulkomaille aina vain enemmän ja enemmän, syntyi Pohjanmaalla toimintaa, joka vähitellen kehittyi merkittäväksi metalli-, puutavara-, konepaja-, kemia- ja tekstiiliteollisuudeksi.